Vuonna 2013 Empiros-tiimi sai tehtäväkseen nostaa Tampere Business Campuksen takaisin vireäksi ja kannattavaksi yritysverkostoksi. Yrityksemme hankki kehityskohteisiin rahoitusta ja kehitti toimivia yhteistyömalleja, joista kaikki osapuolet hyötyvät. Jo ensimmäisenä uudistusvuonna yhdistys lähti nousuun. Kun hanke päättyi neljä vuotta myöhemmin, jäsenistön määrä...
10 vuoden jälkeen teknologisia ratkaisuja kehittävä yritys halusi testata tuotettaan kansainvälisillä markkinoilla. Kartoitimme yrityksen nykytilan, vision ja tavoitteet. Teimme valmentavan projektisuunnitelman kansainvälistymisen askeleita ja strategiaa varten. Haimme myös hankerahoituksen 1,5 vuodeksi hankkeen mahdollistamiseksi. Työskentelemme tiiviissä yhteistyössä yrityksen rinnalla hankkeen edetessä...
Teimme Tampereen Lääkärikeskus Oy:lle (nykyinen Dextra Koskiklinikka) viestintästrategian monikanavaisuudesta ja olemme avustaneet co-branding -kampanjoissa yhteistyökumppaneiden kanssa. Hallinnoimme Dextran oman tiimin kanssa yrityksen FB-sivuja, jotka ovatkin osoittautuneet hyvin suosituiksi alallaan....
K. Hartwall on monivuotinen asiakkaamme, jonka läsnäolo digimaailmassa on nostettu täysin uudelle tasolle muutamassa vuodessa. Blogi, uutiskirjeitä, läsnäolo YouTubessa, Twitterissä, SlideSharessa ja monessa muussa kanavassa tukevat K. Hartwallin businesta kilpailuilla vientimarkkinoilla. Työmme pohjana on asiakkaalle tehty viestintästrategia viestikärjistä. Teemme työtä...
Olemme tehneet Restamax Oyj:lle laajan markkinoinnin auditoinnin, joka auttaa yritystä analysoimaan, onko markkinointi tehokkasta ja yrityksen strategiaa palvelevaa. Lisäksi saimme kunnian hoitaa Restamaxin markkinoinnin ja viestinnän palveluiden kilpailuttamisprosessin....