Olipa eilen hieno Kansainvälinen naistenpäivä! Tampere-Talon kutsuvieraana minulla oli ilo kuunnella pääministeri Sipilän naistenpäivä toivotukset sekä monen nuoren näkemyksiä tasa-arvosta ja sukupuolesta. Sipilä myönsi, että hallituksella on vielä tehtävää tasa-arvon toteutumisen suhteen juurikin palkka- ja palkkauskysymyksissä, lasikattoilmiöiden poistamisessa sekä lastenhoitokustannusten jakamisessa molempien vanhempien työnantajien kustannuksiksi tasapuolisesti. Pormestari Anna-Kaisa Ikonen puolestaan ylisti Tampereen kaupunkia tasa-arvon kaupunkina – onhan monet tasa-arvoasiat saaneet alkunsa Tampereelta. Kuulijoina oli valtava määrä nuoria koululaisia. Se oli hienoa, koska näin asioiden edistyminen mahdollistuu, kun nuoret jo saavat kuulla tasa-arvosta faktoja omien luokkatovereidensa suusta. Katselin ja kuuntelin ohjelmaa lähes kyyneleet silmissä.

Eikä siinä vielä kaikki! Illalla kokoontuivat Nuoret naiset johtamisurille –kurssin opiskelijat esittelemään kurssilla tekemiänsä raportteja. Kurssi on ollut yksi Empiros Oy:n palvelutehtävä Tammer Novan Rotaryklubin projektissa jo 11 vuoden ajan

. Tänä vuonna esitykset olivat jälleen erinomaisia – tarinat haastateltavien urista ja omien kokemuksien pohdiskelut olivat huikeita. Nuorten oivallukset ovat upeaa kuunneltavaa ja loppukiitoksena eräs opiskelija tuli vielä henkilökohtaisesti kiittämään kurssista: ”En olisi koskaan tuntenut olevani näin valmis opiskelemaan johtamistehtäviä ilman tätä kurssia, olen todella oppinut paljon ja uusia asioita, kiitos tästä”. Silloin tulivat isot kyyneleet.

Heidi Keso