Puutarhurin Maja -yritys sai innovaatiosetelin avulla lisää potkua ja ymmärrystä tekemiseensä. Palvelun tarjosi Empiros Oy.

Minna ja Timo Auranen perustivat vuonna 2016 verkossa toimivan yrityksen puutarhaharrastajille. Timo osasi softa-alan ammattilaisena verkkomaailmassa toimimisen tekniikan, Minna oli perehtynyt puutarha-alaan. Liiketaloudesta kummallakaan ei ollut aiempaa kokemusta.

Yrittäjäpari huomasi tarvitsevansa apua. Selvitettyään aikansa erilaisia mahdollisuuksia he löysivät Business Tampereen innovaatiosetelit. Puutarhayrittäjät päättivät hakea niitä Empiros Oy:ltä, jolla näytti verkkosivujen perusteella olevan alan tuntemusta.

Minnalla ja Timolla kävi loistava arpaonni. He hakivat kahta seteliä ja saivat molemmat. Niiden turvin he saivat käyttöönsä Empiroksen Eevan ja Heidin asiantuntemuksen. Tapaamisia oli neljä. Väliaikoina empiroslaiset tekivät fokusryhmähaastatteluja ja kävivät jututtamassa puutarha-alan yrittäjiä sekä analysoivat keräämäänsä tietoa.

Puutarhurin Majan Minna ja Timo saivat kaipaamansa palvelumuotoiluavun lisäksi myös vahvan tuen strategiatyöhön.

”Huomasimme että strategiakin oli vielä aika hakusessa. Olimme kyllä jutelleet asioista, mutta emme olleet kirjanneet mitään ylös. Empiroksen avulla saimme ryhtiä ja järjestelmällisyyttä kaikkeen tekemiseemme”, Timo Auranen kiittelee.

”Olemme ehdottomasti sitä mieltä, että kehittämistyöhön panostaminen kannatti. Toivottavasti voimme hankkia ulkopuolisen asiantuntijan ohjausta myöhemminkin. Huomasimme, että siitä on todella paljon hyötyä.”

”Puutarhan Majan yrittäjät hakivat apua siinä vaiheessa, kun tuotteen kehittäminen oli vielä alkuvaiheessa. Se oli viisasta, koska alkuvaiheessa päästään parhaiten käsiksi isoihin linjauksiin”, Empiroksen Heidi-toimitusjohtaja kertoo.

 

Puutarhurin Maja on puutarhaharrastajille tarkoitettu verkkosivusto, joka välittää käyttäjilleen puutarhatietoa ja –tunnelmia ympäri vuoden. Yrityksen verkkokauppa on avattu vastikään.

 

Innovaatioseteleitä on edelleen haettavana Tekesin kautta. Ota yhteyttä ja kysy Empiros Oy:stä, miten voimme olla yrityksesi innovaatioiden ja kansainvälistymisen tukena.